lauantai 15. maaliskuuta 2014

Myrtinde

Lähdin tänään käymään Myrtindellä. Se on tuossa kämpän takana nouseva nyppylä. 320 metriä meren pinnasta. Latasin kamerarepun kondikseen, keitin termarin täyteen minttuteetä hunajalla ja sulloin liukuesteet toiseen laukkuun. Kiskoin lämpöhaalarin niskaan ja läksin.

Lunta oli tullut viime yönä ehkä kymmenisen senttiä. Ja tiesin reitin perille toista kautta, mutta en tältä suunnalta, joten kysyin lähellä rinnettä eräältä lumitöitä tehneeltä naiselta, että mistähän täältä suunnalta lähtee polku. Nainen kertoi ja totesi sitten, että siellä on vain aika paljon lunta. Kysyin, että mitä? Niin, että siellä on aika paljon lunta varmaankin. No, en siihen hätään keksinyt sanoa muuta kuin, että olen Suomesta. Ei ole varsinaisesti ongelma. Kiitos ja hyvää päivän jatkoa.



Tovin kiivettyäni tiesin jo, että nyt jos ei tule hyviä kuvia, on miehessä jotain vikaa. Keli oli loistava ja alkumastkasta löytyi yhden ihmisen jäljet edeltäni. Puuterilunta joka paikassa täysin koskemattomana. Ei tuullut kovin paljon, mutta toisaalta enpä ollut vielä kovin korkeallakaan.

Kiipesin ensimmäisen jyrkemmän osuuden ja välillä piti hetkeksi istahtaa huilaamaan. Jäätä ei lumen alla ollut paljoa, mutta joissain kohdin kiipeämiskulma oli kyllä kiitettävän jyrkkä ja sai ottaa koivujen rungoista tukea, että pääsi ylöspäin. Kaksi reppua kannossa eivät varsinaisesti helpottaneet urakkaa. Mutta siihenhän on totuttu.

Melko paljon korkeammalle päästyäni, edellisen kulkijan jäljet aamulta kulkivat jo toiseen suuntaan, joten olin ensimmäinen, joka tänään kiipeäisi perille asti. Katselin reittiä hetken ja molempiin suuntiin keliä lähimaastossa. Koska tiesin, että vaikka keli oli luvattu hyväksi, aina on mahdollista, että se muuttuu. Ja tuossa viikon myrskyjä katseltuani, olin melko selvillä siitä, että jos yhtään näyttää siltä, että pitää kääntyä takaisin, yksinkertaisesti vain pitää. Ja myöskin vielä tässä vaiheessa en ollut aivan varma, pääsenkö ylös asti. Koska vaikka nyt vitsailinkin aiemmin siitä lumesta, näin, että sitä kieltämättä ylhäällä on melko paljon.

Mutta sehän on vain lunta. Melko helppo elementti. Lähinnä tulee vain kuuma, jos tarpoo metrin hangessa usean asteen ylämäkeen. Ja niinhän sitä tuli sitten tehtyäkin. Enpä hetkeen muista, milloinka olisi välillä tullut ponnisteltua fyysisesti aivan yhtä kovalla tasolla. Mutta kun tiesin, mikä lopulta päätepysäkillä odottaa, ei ollut suurempia motivaatio-ongelmia.

Ongelmia teetti ainoastaan se, että kun itse itseni nykyään jo tunnen, kameraa piti sitten tähtäillä tuon tuosta johonkin suuntaan. Koska koko ajan tuntui olevan jossain jotain, mistä voisi ottaa hyvän kuvan. Ja niinhän se olikin. Jyrkät rinteet viikon riehuneen myrskyn jäljiltä pullollaan tuulen kovettamaa pakkaslunta ja lasittuneita kiviä. Niin komeaa, että ei meinannut kiipeämisestä tulla mitään, kun piti vain kuvailla ja ihastella.






Komeaa oli ja kelikin oli hieno. Lopulta pääsin perille asti ja kaivoin termarin ja päätin, että nyt juon koko hiton täyden termarin teetä ja istun, enkä kuvaa, enkä tee mitään. Katselen vain maisemia. Ja niin sitten teinkin. Ja fiilis oli jotenkin maaginen. Yksin nyppylän huipulla. Toisella puolella paistaa aurinko ja pohjoisen puolella satoi lunta muutaman kilometrin päässä. Siinä välissä katselin Myreä ja Skogsøyaa. Ja vain mietiskelin, että nyt on ainakin päivä kohdallaan. Tässä jos ei ihmisen mieli lepää, en tiedä, missä se siihen pystyisi. Piti jalustalta yksi valotus itse spedestäkin ottaa.













torstai 6. maaliskuuta 2014

Kävin kaupassa

Huikea otsikko.

No kun tiedän, että useita tuttuja ainakin kiinnostaa se, että paljon se pöperö täällä Norjassa oikein maksaa, kun "siellä on niin kallista".

Yksilöidyt hinnat siis tietysti kruunuina. Katsotaas...

paikallista bulkkicolaa 1,5 litraa 13,90
paikallista bulkkispritea 1,5 litraa 16,40
0,5 kilon paketti kahvia 46,90
import sisäfilettä suoraan Uruguaista 1,245kg 249,55
1,5 litran appelsiinimehu 18,40
150g salamia 19,30
1,070 kilon paketti perusjuustoa 74,79
6 puolen litran tölkkiä olutta 142,20
Staropramen Dark 1kpl 31,90
kevytmajoneesia tuubi 18,80
iso purkki suolakurkkuja 31,30
makeaa chilikastiketta megapullo 25,80
sinappia 19,40
litran pullo rapsiöljyä 13,00
kaksi muovikassia 1,98
tuoreita katkarapuja 500g 34,80
paprikalla täytettyjä vihreitä oliiveja 14,40
yrttimarinoituja valkosipuleja 250g 19,90
vuohen tuorejuustoa paketti 18,80
2 kiloa appelsiineja 19,60
pippurisekoitus myllyssä 44,40

Mukaan kuuluuvat vielä pantit, jotka ovat 11 kruunua.

Kokonaissumma oli 886,52 kruunua ja jos suunnilleen nykykurssilla (8,2) kääntää euroiksi, setin hinta olisi 108 euroa ja 11 senttiä.

Jokainen voi itse päätellä, onko se kalllista vaiko ei. Itse päättelin, että ei tuo nyt niin kovin kallista ole kuitenkaan.