Suomalainen Suomessa

Ajattelin, että tulen Lappeenrantaan aurinkolomalle kaamoksesta.

Tulin viikko sitten ja aurinkoa ei ole paljon tarvinnut katsella. Tuossa yhtenä päivänä auringon olisi ehkä voinut nähdä, mutta nukuin niin pitkään, että meni sekin huvi sitten ohi.

Tiedä, mistä se sitten johtuu, mutta jostain syystä unirytmi koko ajan tuntuu pysyvän kivan aamu-unipainotteisena. Ehkä se rytmi tuolta pohjoisesta lähtien ei vain meinaa tasoittua. No, ei ole niin vakavaa. Jotain kaamosväsymystä kyllä silti on selkeästi havaittavissa.

Muuten sitten tämä kulunut viikko on ollut ihan mielenkiintoinen. On nähty kavereita, käyty lätkämatseissa ja leffassakin kävin katselemassa Hobitin CGI-mättöä 3d-lasit päässä. Varsin mukavaa.

Kun ihan ensiaskeleita vajaan vuoden jälkeen astelin kotikaupunkini kamaralla, oli vähän kumma fiilis. Omalla äidinkielellä voi asioida missä vaan. Tosiaan jo Torniossa ensifiilikset olivat melko hämmästyttävät saman asian tiimoilta.

Entäs nuo ruokakaupat? Ne ovat jättimäisiä marketteja ja hyllymetreittäin on einestä ja grillimakkaraa ja vaikka mitä tavaraa, prosessoitua ja prosessoimatonta.

Maitoja on maitotuotehyllyssä vaikka minkälaisia. Rahkoja ja jugurtteja hirmuinen setti. Oluita, limonadeja ja tuoremehuja hurjat määrät. Muroja ja myslejä sataa eri vaihtoehtoa. Puuroa löytyy ties millä eri sekoituksella ja on sillä ja tällä marjalla ja pussilla tai ilman. Juustoja on niin paljon, että miettii vain tovin, että mitä ihmettä ihmiset noilla kaikilla tekevät.

Meetvurstia, leikkelettä ja ties mitä kalkkunaa on niin julmettu valikoima erilaista pakettia ja ties missä koossa, että ei hetkeen meinaa ymmärtää, että mitä tuosta nyt poimisi.

Suomessa on kaupoissa aivan käsittämätön määrä valikoimaa päivittäistavarakaupassa verrattuna Norjaan. En toki tiedä tarkalleen miksi, mutta on kuitenkin. Uskoisin ainakin yhden syyn olevan Norjan tullipolitiikassa. EU:ssa tavara liikahtaa. Kyllä se vertaus, että Prisman kissanruokahylly on norjalaisen peruskaupan kokoinen, on vähän liioiteltu. Mutta ei se nyt kovin kauas jää.

Ja kyllä tietyt tuotteet ovat selvästi halvempia. Jotkut sitten ovat varmaankin melko samoissa lukemissa. Vertailua taas nyt vähän haittaa tuo kruunun kurssin sukellus. Eivät toki mihinkään Venäjän menoon joudu, mutta en itse muista, milloin Norjan kruunu olisi ollut niin alhaalla kuin nyt. Vaihtokurssi on tippunut noin 1,5 vuodessa seitsemästä ja puolesta yli yhdeksään kruunuun eurolla.

No sitten se toinen puoli suomalaisesta päivittäistavarakaupasta. Myönnän, vertailu ei ole tyystin kelpoinen, koska paikka jossa punkkaan, on Sammonlahti. Mutta nyt kun viikon olen pyörinyt täällä ja keskustassa sekä sitten bussilla näiden kahden pisteen väliä, on yleinen ilme kadulla aika erilainen.

Tietysti myös sekin vaikuttaa, että nykyinen asuinpaikkani on pieni kylä pohjoisessa ja tämän hetkinen vertailukohta monikymmenkertaisesti suuremman kaupungin kaupunginosa, jossa asuu suuri osa alimmasta yhteiskuntaluokasta.

Mutta ihmisten yleinen pukeutuminen, kaduilla ja kaupan kulmalla ja kassajonossa avoimesti humalaisten ihmisten näkeminen toi jotenkin kyllä selvästi kotoisen fiiliksen. Ei aivan heti tulisi mieleeni, että Norjassa joku paikallinen natiivi ja vielä eläkeläisnainen kantaisi täyttä lavaa halvinta kaljaa kassissa kaupasta kotiin sunnuntaina keskipäivällä. Ja jos ei varsinkaan kantaisi sen myötä mitään muuta sieltä kaupasta.

Mutta pitää nyt toki puolustukseksi sanoa se, että jos suomalaisessa katukuvassa näkyy alkoholi, ei se tietysti tarkoita sitä, etteikö Norjassa juoppoja olisi. Kyllä niitä on. Ne eivät vain näy.

Varmasti kokonaiskulutuksessa eroa Suomen "voitoksi" on, kuten tilastotkin jo kertovat. Mutta ei totuus siis ole niin mustavalkoinen. Enkä itse asiassa kirjoitakaan siitä, että jotenkin kokisin Suomen huonommaksi paikaksi. Tai että suomalaiset olisivat jotenkin huonompia ihmisiä. Kirjoitin vain siitä, mitä ihminen näkee ja piste. Kyllä minulle tuo vajaa vuosi jo opetti, että norjalaiset voivat olla aivan helvetinmoisia juntteja. Ja juoppojakin.

Mutta silti se nyt on pistänyt silmään. Toinen asia, mikä sitten on pistänyt silmään on Lappeenrannan yleinen taloudellinen ilmapiiri. Keskustassa liikkeitä pistää lappuja luukulle ja siellä sun täällä kaupoilla on loppuunmyyntejä. Uutta rakennetaan, mutta ilmeisesti jo jotkut paikat jäävät valmistuessaan mahdollisesti tyhjilleen tai ainakin niiden tiloihin joudutaan aivan julmetunlaisella työllä ja tuskalla etsimään uutta vuokralaista, kun alkuperäinen tulija onkin jo perunut.

SaiPan pelissä sen näki. Porukkaa ei käy kuten vuosi sitten, vaikka pelitkin ovat sujuneet varsin hyvin. Vuosi sitten jos meni hallin oluttiskille, sai olla kuin sillit suolassa. Nyt katsoin, että voisi vaikka heitellä kärrynpyöriä siinä keskellä baarin lattiaa.

Vuodessa ehti tapahtua Suomessa paljon. Tämä nyt on ihan puhtaasti vain yhden mistään mitään tietämättömän fiilispohjaista löpinää. Mutta jokin tuossa yleisessä ilmapiirissä on muuttunut. Ja tänäänkin taas kuulin erään tuttavan lomautuksesta. Ja kuitenkin olen ymmärtänyt, että tämä ei ole kyseisen henkilön työhistoriassa ihan juokavuotista kauraa, jos on ollut ikinä. Ja olen jo ehtinyt viikon aikana pariltakin ihmiseltä kuulla irtisanomisista sekä siitä, miten suurella todennäköisyydellä kohta tulee jengille kenkää. Ei mitään lomautuksia, vaan fudua takapuoleen vaan.

Voi olla, että minulla ei ole varsinaisesti kiirettä muuttaa takaisin.

No, mutta ei ollut tarkoitus olla mikään negatiivisuuden ruumiillistuma ja pirujen seinille maalailija. Totesin taas tässäkin vain sen, mitä olen nähnyt. Mutta kyllä selvästi huomasin heti, miten erilaiset yleiset ilmapiirit ovat näiden kahden maan välillä juuri nyt. Eihän Norjakaan mikään onnela ole. Kyllä sielläkin työmaailma on ihan kovaa ja kilpailtua ja mitään ei saa tarjottimella. Mutta jotenkin juuri nyt vain on jäänyt maku visiitiltä, että jos Norjassa ei ole tarjoitinta, niin ei täällä ole edes varausnumeroita, mistä tapella. Hitto, että olenkin taas positiivinen!

No, uskon suomalaisiin ja suomalaiseen luonteeseen ja tiedän, että kun selkä menee tarpeeksi tiiviisti seinää vasten, alkaa tapahtua.

Joulu tulee ja niin edelleen. Ollaan positiivisia. Täällä kuitenkin hyllyt pursuavat vadelmaista sokerikuorrutusmuroa ja mustikkapussipuuroa sekä kolmeatoista erilaista Atrian grillimakkaraa. Ja niitä sitten säestävät ne kuusi muuta eri valmistajaa omilla tuotteillaan. Eihän se huonosti ole sekään. Kun menen takaisin Norjaan, voin miettiä, otanko hyllystä ison vai pienen grillpølsen. Ne molemmat maistuvat samalta kuorettomalta nakilta.

Joululomia

Ulkona tuulee niin, että tukka lähtisi päästä, jos sellaista olisi. Huoneen ikkuna ei ole mitään uusinta uutta. On näin talvella melkoisen työn ja tuskan takana, jos tahtoo saada salvan suljettua. Sain kuitenkin jo aikanaan yläpartsin oven kahvan murrettua poikki, kun väänsin sitä kiinni. Tämä tapahtui joskus keväällä. Kämppiksen kanssa sitten ruuvattiin koko salpasysteemi ympäri ja nyt ulkopuolella ei ole kahvaa partsilla ollenkaan. Joko kädestä löytyy jerkkua tai sitten norjalainen teräs ei vaan kestä. Veikkaan jälkimmäistä.

Niin se ikkuna pitäisi saada toki vielä salvattua ihan kunnolla, koska tosiaan maanantaiaamuna lähdetään ajelemaan kohti Suomea. Ja ulkona tuulee. Säätiedote kertoo jostain kuudentoista metrin sekuntilukemista, mutta puuskissa kyllä taas koko talo tärisee. Ei hirmuisesti innosta ajatus, että ikkuna levähtää selälleen joskus ensi viikolla ja lopulta löytyy tuolta takapihalta, kun puuska repii sen saranoiltaan. Ja olen sillä välin Suomessa.

Ja senhän se taatusti jossain vaiheessa tekisi. Muistan kun keväällä lähti lautasantenni kolmen metrin naulatun paneelin kanssa seinästä yöllä. Ikkunasta kun näkee tuohon sataman poukamaan, aiemmin näin, kun tuuli jo pyyhki vettä ilmaan pinnasta. Nythän tuolla ei toki taas näe enää mitään. Katuvaloja lähinnä. Tänään näin ensimmäiset salamat koko sinä aikana, kun olen ollut täällä.

No, ikkunat kyllä suljetaan ja sitä ennen vielä siivotaan ja pestään pyykit ja lattiat. Joulusiivous. Onhan se kiva sentään tulla kotiin, kun on puhdasta. Kotiin. Missä sitten ikinä onkaan koti. Viime viikonloppuna tuli kymmenen kuukautta siitä, kun muutin tänne. En tällä hetkellä oikein koe mitään paikkaa tavallaan kodiksi.

Ja taaskaan ei pidä ymmärtää väärin. Koen kyllä sinänsä nykyisen asuinsijani kodiksi. Kotihan on siellä, missä elää. Eihän se sen kummempaa ole. Eikä tarvitse kaivaa mitään piilomerkityksiä. Viihtyvyydessä ei ole moitittavaa.

Enemmänkin tässä on kyse siitä, että on tässä ollut koko vuosi aikaa pohdiskella tulevaisuutta. Ja suunnitelmiahan on ja itse asiassa tiettyjä asioita olen toki jo jollain alustavalla tasolla toteuttanutkin. Kärsimättömänä ihmisenä en vain koskaan jaksaisi odottaa yhtään mitään.

No, mutta tosiaan kohta näen useita kavereita, äidin ja muita tärkeitä ihmisiä. Pääsen saunaan!! Istumaan lauteilla ja puhumaan suun puhtaaksi. Pitää todeta, että tulee ihan tarpeeseen. Voi olla, että jos vain kelit sallivat, käyn heittämässä parina päivänä ihan puhdasta kävelyreissua kameran kanssa ympäri Lappeenrantaa. Ajatus jo siitä, että näkee vanhoja kavereita, on kyllä aika kovaa tavaraa. Tapahtui mitä tahansa, se on hyvästä.

Koska se tuo vähän perspektiiviä elämään. Se toi todellakin paljon perspektiiviä, kun tänne muutin. Mutta nyt kyllä taasen uskon, että kun käyn tovin siellä, mistä tänne tulin, ajatukset vähän aukenevat. Ja itse asiassa matkustaminenhan se avartaa eniten. Enkä nyt tarkoita aivan sitä, mitä ehkä yleisesti sillä tarkoitetaan. Vaan sitä, että jostain tuntemattomasta syystä saan aina parhaat ja merkittävimmät ajatukseni, kun matkaan. Junalla, bussilla, millä hyvänsä. Niitä odotellessa.

Saa sitten nähdä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Kuten totesin, suunnitelmia on ja pitää vain yrittää toteuttaa niitä. Myöskin työasioiden suhteen pitää varmasti pyrkiä eteenpäin. Kuitenkin olen päättänyt, että jos vain suinkin voin, en täältä aio palata pysyvästi Suomeen aivan heti. Mutta se on vain suunnitelma. Ikinä ei voi sanoa mitään varmaa mistään asiasta. Sen verran on jo koettu.

Uusi kamera ja pari linssiä pitää saada. Ja jalusta ja ja ja... no, nää nyt on näitä. Mutta kyllä niiden hankkimisella on nyt aivan tarkoin harkittu lähtökohta. Sen näkee sitten, mitä tapahtuu. Pitää vain koettaa pyrkiä eteenpäin.

Ja jokin norjan kielen kirjakin pitää hankkia. Sanakirjan kanssa olen tässä tämän ajan sompaillut. Ei muuten, mutta tietyt monimutkaisemmat kieliopilliset asiat ovat vähän välillä hakusessa. Olen ollut laiska, myönnän. Koska perus jutustelu on onnistunut nykyiselläänkin ja sanasto nyt kertyy sitten, jos on kertyäkseen. Mutta kun kuitenkin tietty pohja on olemassa, pitäisi kyllä ihan tosissaan ottaa se askel, että hoitaisi tuon kielellisen hallinnan tyystin kuntoon. Mutta edelleen olen melkoisen tyytyväinen siihenkin, mitä olen tähän asti sillä rintamalla saavuttanut.

Mutta pakko on myöntää, että kun seison suomalaisen kaupan kassalla ja vastaan myyjälle äidinkielelläni ensi viikolla, on se aika mannaa. Kun sehän siinä on, että sitä on ehkä tottunut jo jotenkin siihen ajatukseen, että on käytännössä koko ajan hiukan varuillaan ja aivot raksuttavat. Siis jos vaikkapa päätät ryhtyä keskustelemaan jonkin paikallisen kanssa. Se ero jo englantiin on niin huomattava. Ei englanniksi tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi sanoo.

No ei nykyään norjaksikaan mitään perusasioita, mutta jos vähänkään mennään monimutkaisemmalle puolelle, stressitaso taatusti nousee. On ollut melko avartavaa, kun joskus töissä olet itseksesi pohdiskellut asioita suomeksi, pienen hetken kuluttua joutunut yht'äkkiä sumplimaan kalalaatikkojen järjestelyä norjaksi ja siinä oikealla sivusilmällä norjaa osaamaton duunari kyselee taukojärjestelyistä englanniksi ja yrität siinä hallita ajatuksiasi yhtäaikaa ja vastata kaikille järkevästi.

Kerran pistin merkille, että puhuin töissä ensin norjaa ja sitten suomea. Jonka jälkeen puhuin englantia ja sen perään uudestaan norjaa. Ja tämä prosessi tapahtui minuutin aikana. Varmasti lingvisteille ei ole mikään ongelma, mutta pitäähän Panulla olla hei omat sankarimomenttinsa, joita muistella ja joista saada voimia tulevaa varten. Nerot erikseen.

Mutta enemmän se silti on vieläkin kuullun ymmärtäminen kuin itsensä ilmaisu, mikä on oikeasti vaikeaa. Toisaalta sehän on vain hyvästä. Koulu antoi kieliopilliset perusteet, joita ilman ei voisi selvitä. Se on vähän kuin annettaisiin sokkeli, jonka päälle sitten rakennetaan koko talo. Tässä tapauksessa se vain on jotakuinkin niin, että jos englanniksi voi tyystin ajattelematta vääntää linnan tai vaikka koko pentagonin, niin norjan puolelta voi miettiä sitä punaista tupaa, jos vain stressitaso kestää. Ja sehän kestää!

Pitää nimittäin antaa arvo niille ihmisille, joiden kanssa puhun. Koska ainakaan kukaan ei päin naamaa naura, vaikka jotain kämmäisinkin. Koska jos puhuu Suomeksi paljon ja nopeasti, ei luonto anna periksi, vaikka väännettäisiin siansaksaa. Taipuu se kieli tai ei taivu. Ja jokainenhan tietää, mitä tapahtuu asioille, mitkä eivät taivu.

Ikkunnoissa vinkuu ja ulkona on tänään tullut rakeita tuon tuosta. Itsenäisyyspäivä on lauantaina ja sitäkin pitäisi juhlistaa jollain tapaa. Ja sitten jo lähdetäänkin pikkuhiljaa kohti Lappeenrantaa, eteläistä Suomea, joulukuussa.

Aurinkolomalle.