Lintuja...

Oli loistokeli aamusta lähtien koko päivän ja kameraahan se piti sitten ulkoiluttaa vapaapäivän kunniaksi. Satamassa oli tapansa mukaan haahkoja, karimetsoja sekä lokkeja vaikka millä mitalla. Alleja en nähnyt, vaikka niitä täällä onkin.

Painelin laskuveden paljastamalle rantsulle kivikkoon ja parikin tyyppiä tuli kyselemään, että mitä teen, mutta kai ne ymmärsivät melko nopeasti, kun putki oli monopodin päällä kiinni. Tietysti sitten kyselivät kaikenlaista ja vastailin mielelläni, koska hyvähän se on yrittää selvitä natiivien kielellä.

Sisko käytti meikäläistä keskustelemassa työpaikasta kesäksi ja ainakin firman henkilöstöpäällikkö oli asiallinen ja mielestäni vähintäänkin hyvässä hengessä halusi jutella. Pyysi nykyisen työpaikkani lähimmän esimiehen nimen, jotta voi ottaa yhteyttä ja kertoi, että voisin käydä suorittamassa paikallisen trukkikortin. Joka sitten onkin keväällä agendalla. Se kaiketi helpottaisi työnhakua, koska moisen kanssa ilmeisesti paikalliset vakuutukset ovat suopeampia, jos jotain sattuisi.

Ja iltapäivästä sitten paukutin satamassa lisää kuvia. Olohan oli miltei kuin karkkikaupassa. Pehmeää valoa oli mielin määrin ja hyviä vastavalopaikkoja vaikka millä mitalla. Ehkä mies oli vähän ruosteessa, kun hutikuteja tuli paljon. Mutta puolustukseksi on todettava, että nuo servokuvaukset linnuista ovat olleet viimeisen vuoden aikana melko vähissä, jos nyt ei viime kesäisiä haarapääskyjä lasketa. Muutama onnistunutkin otos sieltä kaiketi irtosi.

Mutta nehän olivat ne kaksi asiaa, miksi tänne tulin: työ ja valokuvat! Olen iloinen, että niitä molempia pääsen toteuttamaan.

Ja ennen kuin tulee satinkutia, on todettava perään se tosiasia, että rakas siskoni on ollut täällä viimeiset 16 vuotta. Ja se on tietysti iso asia ollut aina. Ja nyt siis, vaikka täällä sikäli yritänkin elää omaa elämääni, pääsen siskoa näkemään tuon tuosta, mikä on ollut käytännössä koko aikuiselämäni ajan vain kesän parin viikon hetki. Nyt se on ainakin vähän enemmän!

Vaihtoehtoja...

Täällä ei ole ollut lunta kuin nimeksi sen jälkeen kun pääsin perille ja ei sitä ilmeisesti ole ollut ylipäänsä koko talvena. Tänään aamusta sitä sitten tuli nopeassa tahdissa kymmenisen senttiä. Isoa tiskirättiä taivaan sakealta. Tuli hyvä fiilis, koska vaikka tietysti revontulet ja tähtitaivaat saa unohtaa ja monet muutkin kuvat, on tuo lumi vain hyvä elementti. Se nyt vain kuuluu skandinaaviseen talveen. Vaikkakin on todettava, että monesti suomalaisilla on näiltä seuduilta hiukan väärä käsitys ilmaston suhteen. Käsivarren korkeudella ollaan juu, mutta tuo meri pitää kyllä ilman lauhana aivan väkisinkin. Toissa iltana pakkasta taisi olla kovat neljä astetta, kun kävin reposia kuvaamassa. Tästä sata kilometriä etelään Lofooteille ja pakkasta ei nähdä oikeastaan ikinä.

Suuri osa kalastusaluksista seisoo satamassa kalastajien viettäessä kahden viikon välein tapahtuvaa kotiviikonloppua. Muuten nukkuvat paatissa ja vaan kalastavat päivät pitkät. Saa nähdä tuleeko maanantaina sitten tavaraa, kun jotain myräkkää on kai lupailtu. Isommilla paateilla pienet puhurit eivät kai vielä mitään merkkaa.

Kiitettävän hyvin on oppinut töissä tietyt rutiinit ja vaikka välillä väsyttääkin pitkät duunipäivät, on tuo homma nykyään paljon helpompaa, kun ei tarvitse koko ajan miettiä, mitä pitää seuraavaksi tehdä. Työnjohtajan kanssa ei käytännössä kommunikoida enää kuin norjaksi. Sanasto on välillä vieläkin ihan hakusessa, mutta kai se peruskielioppi aikanaan taottiin koulujärjestelmässämme sen verran takaraivoon, että eipä tuo muuten vaikeaa ole. Onhan se totuus, että jos itsensä pakottaa puhumaan vierasta kieltä, sitä sitten vaan väkisinkin oppii. Monien sanojen kirjoitusasut ovat sitten vielä täyttä hepreaa, mutta eipä jaksa stressata. Ei meikäläistä tuonne kirjoittamaan palkattu.

Duuneista ei sinänsä sen enempää - jos sitä nyt on koko ajan paljon - mutta olen tässä keilaillut tulevia vaihtoehtoja, koska nykyinen työnihän ei jatku kovin pitkän ikuisuuden. Kevään sesongin. Enkä aikonut palata ihan heti.

Mahdollisuuksia olisi niin täällä kuin tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä. Ja yksi vaihtoehto - mikä kyllä jotenkin viehättää - olisi hakea kesäksi duuniin Finnmarkiin. Johan siellä tuli pari kesää sitten lomailtua lintujen parissa. Mutta eipä noista nyt sen enempää.

Jos tulee mahdollisuus ajan suhteen, kaivan siskoni luona yli kymmenen vuotta seisseen rinkkani ja kameran ja lähden jonnekin. Ihan sama minne. Vaikka Lappiin pyörimään toviksi. Bussit, liftaus ja teltta eivät maksa liikaa. Jos ei jänkhän poika tai tyttö ota kyytiin, niin pistän trangian kuumaksi ja kuvailen päivän lisää. Pelkkiä ajatuksia, mutta katsotaan, mitä tuleman pitää. Tehdään nyt nämä työt ja odotellaan kevättä.

Ulkona tulee vettä ja huomenna lisää. Todennäköisesti kaikki lumet ovat huomisiltaan mennessä kadonneet. Kävin töiden jälkeen tänään nappaamassa pari räpsyä, mutta ei oikein houkutellut olla kauemmin, kun aamun kiva nuoskalumisade muuttui rännän kautta vedeksi.

Kohta kun vedän levyksi, en todellakaan laita herätyskelloa soimaan.

Sananen Norjasta

Oletteko ikinä nähneet, kun mies tulee Ferrarilla vastaan pilkkihaalarit päällä?

Ei hätää, en minäkään. Mutta Audi RS7:lla tuli, kun kävelin tänään töistä. Kivan kiiltävän valkoinen sekä kivat mustat vanteet. En tietysti ole autoista paskaakaan kiinnostunut, mutta herättäähän se huomiota.

Äsken kaupassa käydessäni vastaan tuli vaimo ja lapset mukanaan eräs nuorempi kalastajamies, joka kantoi aiemmin sen 31,5 kilon turskan vaa’alle. Moikkasi. Asiallinen jannu.

Loppupeleissä ihmiset Suomessa ja Norjassa eivät ole kovinkaan erilaisia. Ehkä kuitenkin niistä, joita olen työn ohessa tavannut, useimmat ovat olleet hieman sosiaalisempia ja olisiko sitten liioiteltua sanoa, että ystävällisempiä? Ei kyllä yksikään ole edes ilmettään muuttanut, kun on kuullut ensimmäisen kerran meikäläisen tankeronorjaa. Tasaiseen tahtiin on tullut mongerrusta takaisin ja olen sitten parhaani mukaan yrittänyt ymmärtää, mitä tärykalvoille kertyi.

Mutta niistä autoista vielä sen verran, että vaikka Norjassa yleisesti ottaen tuo autokanta onkin melkoisen uusi ja kallis - kuten norjalaiset itse sanovat, autot ovat täällä pirun kalliita ja ovathan ne - mutta jos se suhteutetaan tulotasoon, niin kalliimpia ne Suomessa ovat. Se on vain se yleinen elintasoero. Aivan turha sitä on kieltää, etteikö elintaso täällä olisi korkea.

Ja jos vielä niistä autoista eräs paikallinen pointti: Onhan tämä landea. Kalastajakyliä vierivieressä, joita erottavat vain jylhät vuoret tai vuono tai jotain sen kaltaista. Ja keitä landella asuu? No tietysti kalastajia ja maanviljelijöitä. Paikallinen nuoriso kyllä tykkää rassata vanhempia bemareita ja mitä näitä nyt onkaan, ja ajella sitten piNpirallia pitkin kyliä. Eli eroavatko Suomi ja Norja toisistaan paljon mitenkään?

Kaupat ovat auki maanantaista lauantaihin. Sunnuntaisin ne ovat ja pysyvät kiinni. Kauppa voi olla auki kymmeneen, mutta olutta se myy kahdeksaan ja lauantaina kuuteen. Posti tulee lauantaisin. Pieniä eroja. Toki suuri osa päivittäistavaroista on varustettu kalliimmalla hintalapulla kuin Suomessa, mutta ero ei ole järjettömän suuri.

Eihän tämä ole ensimmäinen kerta, kun täällä olen, joten monikaan asia ei itselleni ole tullut yllätyksenä, mutta kuitenkin aiemmat visiitit ovat olleet vain visiittejä, joten se, että joutuu kasvokkain jokapäiväisessä elämässä paikallisen väestön kanssa, niin töissä kuin sillä lyhyellä vapaa-ajallakin esimerkiksi kaupassa, on kuitenkin opettanut jotain. Mitä se on opettanut?

No juurikin sen, että yleisesti kansana suomalaiset ja norjalaiset eivät varmasti luonteeltaan kovin paljon eroa toisistaan. Ne ovat kai vain pieniä kulttuurillisia eroja, mitä löytyy. Tietysti geneettisesti kansat ovat hieman erilaisia. Se on ilmeinen tosiasia, että norjalaiset ovat pidempiä kuin me. En ota nyt kantaa naisten kauneuteen, vaikka voisinkin. Sen pistin merkille jo monta vuotta aiemmin.

Sen mitä olen asiasta keskustellut – enkä tiedä onko se vain vieraskoreutta – mutta sanovat kokevansa itsensä enemmän tutuiksi suomalaisten kuin ruotsalaisten kanssa. Mikä on sikäli erikoista, että kieli heillä on kuitenkin miltei sama. Toisaalta täällä on ollut vuosien saatossa paljon suomalaisia töissä ja suomalaisilla on hyvä maine, joten se voi tietysti vaikuttaa. En tiedä.

Norjalaiset, joita olen tavannut, kertovat, että ajattelevat ruotsalaisten pitävän itseään enemmän fiineinä. Mikä on sikäli mielenkiintoista, että sen, mitä olen kuullut, norjalaiset pitävät suomalaisia vähän metsäläisinä. Mutta toisaalta, ainakin täällä asuu metsäläisiä. Niillä nyt sattuu vain olemaan rahaa enemmän kuin suomalaisilla. Eikä kylläkään metsää, mutta merta sitäkin enemmän.

Mutta kuten sanoin, erot ovat pieniä ja lopulta suurempi ero löytyy varmasti norjalaisen Oslossa asuvan ja kalastajakylässä asuvan välillä kuin norjalaisen ja suomalaisen välillä. Aivan kuten löytyy aidon tzadilaisen ja Lappeenrannassa syntyneen välillä. Tarvitseeko toimituksen huomauttaa erikseen, kumpi on lähempänä sydäntä?

Norjalaiset osaavat kyllä ilmeisesti arvostaa luontoa. Täällä käsitykseni mukaan on melko suosittua kiipeillä vuorille ja harrastaa amatöörivalokuvausta kauniista maisemista. En ehkä usko, että täällä sen suuremmin ihmiset linnuista ovat kiinnostuneita kuin Suomessakaan. Joku lintutieteellinen seura täälläkin ilmeisesti on, mutta eiköhän se ole samaa kokoluokkaa kuin vaikkapa suomalaisessa kylässä. Täällä nyt vain sattuu olemaan haahkoja, merikotkia, karimetsoja, korppeja, harmaahaikaroita, joutsenia ja monia muita läpi talven. Ne vain kuuluvat paikallisille kalustoon.  Eli ei sen suurempaa eroa. Meillä kalustoon kuuluvat talitintit ja muut pikkulinnut. Tikkoja näillä ei täällä paljon ole, kun eihän täällä ole tuota järeää puustoakaan.

Näillä kylillä oli asutusta paljon ennen kuin oli edes autoteitä. Jos jonnekin kuljettiin, sinne kuljettiin veneellä. Ja meri, kalastus ja kaikki niihin liittyvä on osa koko ympäristöä. Onhan Suomessakin kalastajia. On toki. Mutta jotenkin tuo asian merkittävyys paistaa täällä kaikesta. Vaikka toki löytyy parturia, kauppaa jos jonkinlaista ja vaikkapa lasinpuhaltajaa. Käsityöt ovat Norjassa arvossaan. Mutta toisaalta, kun on rahaa millä mällätä. Öljy täällä nyt ei näy käytännössä muussa kuin Statoilin aseman kyltissä.

Ei tässä tekstissä sinänsä mitään juonta ollut eikä juurta. Ei ollut tarkoitus vääntää mitään pakinaa tai muutakaan. Mutta lopuksi voisi kai sen suuntaisesti todeta, että on olemassa saunan lisäksi toinen asia, minkä päälle norjalaiset eivät ymmärrä: grillimakkara.

Turskaa tuntitolkulla

Kävelin tänään töihin ja no, en oikeastaan kelannut paljon mitään. Mutta kun pääsin työpaikan pihaan, katsoin tavalliseen tapaan sataman lahdelle päin, koska se nyt sattuu olemaan suoraan nenän osoittamassa suunnassa.

On kyllä harva paikka elämässä, kun joutuu toteamaan, että ei ole kameraa mukana, kun se pitäisi olla. Mukanahan tuo aina kulkee, jos jonnekin lähtee. Tuo kuun kierto on täällä juuri nyt sen kaltainen, että se laskee aikaisin aamulla ja nousee takaisin taivaalle jo ennen puolta päivää. Ja se laski aivan suoraan satamanlahden eteen kohdasta, josta näkee pitkälle merelle.

Oli tietysti hiukan pilviä horisontissa, mutta montaa kertaa en ole eläissäni nähnyt niin ruosteenpunaista hiljaista yhtiömiestä kuin tänään. Siinä olisi ollut paikka pidemmälle putkelle. Kuva jonnekin norjalaiseen luontokuvakilpailuun ja nimi lehteen. Mutta ei sitten.

Ehkä hiukan oli liian hämärää, joten kontrastierot olisivat saattaneet olla liian korkeat, mutta silti. Oli pakko tuijottaa sitä pari minuuttia ennen kuin astuin ovesta sisään. Siinä olisi jollekin prolle ollut vuosikymmenen paikka, kun tietää, että siinä lahdella hengaa hirmuiset haahkalautat vuorokauden läpi.

Töissä oli aamusta kohtalaisen rauhallista. Toki koko ajan oli tekemistä, mutta itsekseni kelasin, että se on varmasti tyyntä myrskyn edellä. Kun tietää kylmähuoneen varaston määrän, on vaikea olla miettimättä, että jossain vaiheessa helvetti räjähtää. No räjähtihän se ja ajoin viisi tuntia käytännössä ilman taukoa. Kolmelle eri linjastolle tavaraa koko ajan huolehtien, että miltään linjalta ei lopu materiaali. Niiden sivussa sitten hain tavaraa paatilta ja punnitsin kuormat ja ajoin samalla samaiselle paatille tavaraa takaisin, lastasin parit kuormat ja purin tyhjät laatikot niiden tullessa. Kuka vielä sanoo, ettei mies pysty moniajoon? Duuni on rankkaa, mutta silti jollain tavalla tykkään siitä.

Jos ei sen enempää duuneista, kun ei niitä kukaan jaksa lukea. Pitää nyt pari kertaa vääntää hieman siitä, että mikä on homman nimi. Mutta jos sentäs yhdistäisi duunit ja kameran?

Nimittäin tänään ennen sen helvetin räjähtämistä kysyin pomolta, että onko niillä mitään b-luokan matskua, mitä myydä halvalla. Kysyi, että mihin mie sellasta. Sanoin, että merikotkille. No meikäläisen norjasta kun ei nyt se varmasti muutenkaan aina ymmärrä kaikkea, niin ei se oikein meinannut käsittää. Mutta selitin sille, että haaskoja vois hankkia muovipussissa pakkaseen kevättä odottamaan. Valokuvia varten. Sanoi, että varmaan tarvi edes maksaa mitään. Mutta selvitellään. Sit vaan pitäs kehittää paikka. Mutta tosiaan, se nyt on kevään hommia se, jos niikseen tulee.

Kävin eilen siskon kanssa bongaamassa revontulia, mutta eipä niitä juuri näkynyt. Pari niin haaleaa juovaa, että ei niistä kuvia viitsi julkistaa. Sen kuun oikut kyllä vielä selvitän ja katson, josko lauantaina tai sunnuntaina aamulla vielä olisi hyvää saumaa. Kas kummaa kun olisi vielä täysikuukin!! Jos en sitten lauantaina mene vielä töihin, mistä näitä tietää...

Tuossa nyt eiliseltä yksi yökuva. Kuun rajasin ulkopuolelle ihan tarkoituksella. Tuossa yläpuolellahan se möllötti.

Tuli käytyä Nyksundissa tänään katselemassa maisemia ja etsimässä merikotkia. Merikotkia ei ollut kovin vaikea löytää, kun niitä liiteli kaikenkaikkiaan viisi eri yksilöä nyppylän ympärillä. Tietysti jotta lähikuvaa saisi, pitäisi ryhtyä kikkailemaan.

Matka tähän

Blogi... Mitä näihin nykyään kirjoitetaan?

Kirjoitetaan nyt jotain satunnaista ajatusvirtaa. Tässä nyt tullut oltua Myressä tiistaista asti. Kai. Tuntui, että asioita tapahtui niin nopealla tahdilla, että menin ihan sumussa.

Viime viikon puolivälissä sain ilmoituksen, että saisin täältä asunnon. Työpaikka oli jo valmiina, mutta huono mennä minnekään, jos pitäisi nukkua ulkona teltassa. Siinä sitten piti samana päivänä ryhtyä miettimään, millä tänne kuljen ja mitä kautta. Lentokone oli suljettu pois vaihtoehdoista, koska tavaraa olisi sen verta paljon.

Soitin sitten VR:n kv-lipunmyyntiin ja selvitin matkustusmahdollisuudet. Kävi ilmi, että pohjoisen kautta ei enää pääse, jos ei sitten yöpyisi matkalla Luulajassa ja ajatus ei houkutellut. Kun sen lisäksi muutoinkin jo kulkeminen hyvin raskaan tavaramäärän kanssa on kovaa hommaa, niin miltä kuulostaa reitti, jossa vaihdot menisivät Lappeenranta-Lahti-Riihimäki-Kemi-Haaparanta-Luulaja-Narvik-Sortland?

Päädyin siihen, että menen junalla Helsinkiin, lautalla yli Tukholmaan ja sieltä junalla Narvikiin. Sen jälkeen ryhdyin pakkaamaan, koska lähtö olisi jo seuraavana päivänä. Eipä siinä paljon ehtinyt muuta kuin vain yrittää miettiä, mitä kaikkea sitä tarvitsee ehdottomasti, koska kun itse tavaransa kantaa, ne myöskin itse kantaa.

Kamera ja kaikki siihen liittyvä oli tietysti ensimmäisellä sijalla. Sen jälkeen tulevat vaatteet ja sen semmoiset. Mietin hetken, että otanko luminaamioverkon mukaan. Otin. Röllipuvun jätin, koska se olisi yksinkertaisesti vienyt liikaa tilaa. Nyt ehkä vähän jälkikäteen harmittaa, mutta pitää katsella, josko joku paikallinen Varusteleka myisi uuden.

No sitten pääsin matkaan ja Helsingissä tapasin vanhoja tuttuja useampia. Oli kiva nähdä. Niin ja muuten, yksi mielenkiintoinen hetki tuli vastaan siinä vaiheessa, kun olin menossa laivaan Helsingissä. Ilmeni, että olin tosiaan ostanut lipun seuraavalle päivälle. En vieläkään ymmärrä, miten niin oli voinut käydä, mutta niin kuitenkin oli. Sain vaihdettua lipun, mutta piti lyödä lisää rahaa tiskiin. No, se on elämää.

Laivallakin törmäsin yhteen tuttavaan ja voin nyt tässä kaiken kansan kuullen kyllä kertoa, että otin muutamat oluet. Ei yksinkertaisesti pää kestänyt. Tietysti halusin lähteä, sehän on selvää. Mutta varsinaisesti homman vakavuus jotenkin iski vasta, kun olin saanut matkatavarani Tukholmassa säilöön ja saanut itseni istutettua läppärin kanssa ravintolaan ja nettiyhteyden auki. Juttelin baarimikon kanssa välillä ja muutamien tuttavien kanssa naamakirjan välityksellä ja katselin, kun ihmiset sunnuntaina vilistivät pitkin Tukholman katua. Ja odottelin junaa. Seitsemäntoista tunnin matkaa kohti Narvikia. Toki tiesin, mikä se matka on, kun olen sen kerran tehnyt toiseen suuntaan.

Nukuin lopulta junassa varmasti noin kaksi tuntia. Laivassakin nukuin huonosti, joten oli kyllä aika väsynyt olo. Haisin taatusti pahalle, kun hiki päässä olin raahannut matkatavaroita ja edellisen kerran käynyt suihkussa laivalla lauantai-iltana ja nyt oli maanantai-iltapäivä. Narvikin turisti-infon tyttö jeesasi ystävällisesti kertomalla, mistä löydän bussipysäkin ja pankkiautomaatin. Siitä sitten yhdellä vaihdolla Sortlandiin, josta sisko tuli hakemaan autolla.

Pari yötä vietin siskon luona, ennen kämpän saamista. Piti käydä verotoimistossa ja työpaikalla pomon pakeilla ja niin edelleen. Sovin, että voisin aloittaa seuraavana päivänä. Jännitti kyllä aivan perkeleesti, koska eihän tuo trukki nyt ole mikään uusi kapine, mutta se, että on uusi toimintaympäristö, uudet olosuhteet, täysin uutta materiaalia, mitä ei tunne laisinkaan ja niin edelleen. Ja sitten kun siihen lyödään työnjohtaja, joka toki osaa englantia hieman, mutta kuitenkin vääntää norjaa murteella ja nopeasti vähän väliä, niin olihan siinä kelaamista.

Seitsemältä aamusta olin sitten työpaikalla ja löivät haalarit, hanskat ja kumisaappaat kouraan, joita sovittaa. Sopiviksi todettuani työnjohtaja osoitti trukkia ja totesi, että ota tuo ja seuraa perässä. Piti kysyä, missä tässä on vaihdevipu, kun en aluksi meinannut löytää. Trukki nyt on trukki, niin Suomessa kuin Norjassakin. Ainoastaan, kun olin tottunut suurimman osan ajasta ajamaan sormikoneella, kouravipukone hieman oli uutta, vaikka niilläkin olen ajellut.

Turskaa, hysaa ja seitä. Niin, miten helvetissä erotan hysan ja sein toisistaan!? Kerrottiin, että olisi sitten ihan hyvä oppia tunnistamaan ne melko nopeasti. Niitä kun pitäisi ajaa linjastoille. Siihen kun lisätään se seikka, että tehtaassa härvää armeijallinen romanialaisia kaladuunareita, jotka eivät aina oikein ymmärrä väistää tai ymmärrä ehkä jotkut paljon mitään muutakaan. Ja ajaa pitäisi tosiaan betonilattialla, mikä kivasti on kyllästetty vedellä ja kalan eritteillä. Kovakumirenkailla tietysti. Koeajallahan toki olen, joten paineista ei ollut puutetta.

Sitten ajoin, ajoin ja ajoin. Yritin pysyä kärryillä, mitä pitää ajaa minnekin. Kai se onnistui, kun ei kukaan ainakaan tullut valittamaan. Muutaman tunnin kuluttua työnjohto ilmoitti, että pihalla on auto, siinä on taljauslista, saa suorittaa. Ei lastauslaituria. Kuskille pumppu, itselle kylmähuoneeseen pumppu, jolla vetää lavat ovelle. Hiukan eurolavaa suurempia, pirun korkeita, styroksilaatikoita, ei kelmua. Pihalle, ei mitään sileää betonilattiaa enää. Senhän tietää, miten niille käy, kun ne kerrankin kaatuvat.

No eivät kaatuneet ja siinä sitten hoidin kaikki firman lastaukset ja purut parin päivän ajan. En tiedä, hoidinko ne nopeasti vai hitaasti. Kukaan ei ole antanut sinänsä palautetta. Mutta kai selvisin ihan kohtalaisesti ainakin. Mitä nyt meinasin perjantaina viimeisen lastauksen päätteeksi lyödä yhden väärän lavan kyytiin. Työnjohtaja kyllä vain naureskeli, mutta itseä ei naurattanut. Mutta kaitpa se siitä. Nyt on viikonloppu ja jos vielä huomenna kävisi kameran kanssa katselemassa ympärilleen.

Kuvattavaahan täällä riittäisi, jos vain on aikaa. Revontulia olisi tänään ollut ilmeisen paljon, mutta taivas oli sankasti pilvessä. Merikotkia jos kävisi huomenna hiukan etsimässä. Tulihan tuota ennen töiden aloitusta muutama kuva otettuakin.