Joululomia

Ulkona tuulee niin, että tukka lähtisi päästä, jos sellaista olisi. Huoneen ikkuna ei ole mitään uusinta uutta. On näin talvella melkoisen työn ja tuskan takana, jos tahtoo saada salvan suljettua. Sain kuitenkin jo aikanaan yläpartsin oven kahvan murrettua poikki, kun väänsin sitä kiinni. Tämä tapahtui joskus keväällä. Kämppiksen kanssa sitten ruuvattiin koko salpasysteemi ympäri ja nyt ulkopuolella ei ole kahvaa partsilla ollenkaan. Joko kädestä löytyy jerkkua tai sitten norjalainen teräs ei vaan kestä. Veikkaan jälkimmäistä.

Niin se ikkuna pitäisi saada toki vielä salvattua ihan kunnolla, koska tosiaan maanantaiaamuna lähdetään ajelemaan kohti Suomea. Ja ulkona tuulee. Säätiedote kertoo jostain kuudentoista metrin sekuntilukemista, mutta puuskissa kyllä taas koko talo tärisee. Ei hirmuisesti innosta ajatus, että ikkuna levähtää selälleen joskus ensi viikolla ja lopulta löytyy tuolta takapihalta, kun puuska repii sen saranoiltaan. Ja olen sillä välin Suomessa.

Ja senhän se taatusti jossain vaiheessa tekisi. Muistan kun keväällä lähti lautasantenni kolmen metrin naulatun paneelin kanssa seinästä yöllä. Ikkunasta kun näkee tuohon sataman poukamaan, aiemmin näin, kun tuuli jo pyyhki vettä ilmaan pinnasta. Nythän tuolla ei toki taas näe enää mitään. Katuvaloja lähinnä. Tänään näin ensimmäiset salamat koko sinä aikana, kun olen ollut täällä.

No, ikkunat kyllä suljetaan ja sitä ennen vielä siivotaan ja pestään pyykit ja lattiat. Joulusiivous. Onhan se kiva sentään tulla kotiin, kun on puhdasta. Kotiin. Missä sitten ikinä onkaan koti. Viime viikonloppuna tuli kymmenen kuukautta siitä, kun muutin tänne. En tällä hetkellä oikein koe mitään paikkaa tavallaan kodiksi.

Ja taaskaan ei pidä ymmärtää väärin. Koen kyllä sinänsä nykyisen asuinsijani kodiksi. Kotihan on siellä, missä elää. Eihän se sen kummempaa ole. Eikä tarvitse kaivaa mitään piilomerkityksiä. Viihtyvyydessä ei ole moitittavaa.

Enemmänkin tässä on kyse siitä, että on tässä ollut koko vuosi aikaa pohdiskella tulevaisuutta. Ja suunnitelmiahan on ja itse asiassa tiettyjä asioita olen toki jo jollain alustavalla tasolla toteuttanutkin. Kärsimättömänä ihmisenä en vain koskaan jaksaisi odottaa yhtään mitään.

No, mutta tosiaan kohta näen useita kavereita, äidin ja muita tärkeitä ihmisiä. Pääsen saunaan!! Istumaan lauteilla ja puhumaan suun puhtaaksi. Pitää todeta, että tulee ihan tarpeeseen. Voi olla, että jos vain kelit sallivat, käyn heittämässä parina päivänä ihan puhdasta kävelyreissua kameran kanssa ympäri Lappeenrantaa. Ajatus jo siitä, että näkee vanhoja kavereita, on kyllä aika kovaa tavaraa. Tapahtui mitä tahansa, se on hyvästä.

Koska se tuo vähän perspektiiviä elämään. Se toi todellakin paljon perspektiiviä, kun tänne muutin. Mutta nyt kyllä taasen uskon, että kun käyn tovin siellä, mistä tänne tulin, ajatukset vähän aukenevat. Ja itse asiassa matkustaminenhan se avartaa eniten. Enkä nyt tarkoita aivan sitä, mitä ehkä yleisesti sillä tarkoitetaan. Vaan sitä, että jostain tuntemattomasta syystä saan aina parhaat ja merkittävimmät ajatukseni, kun matkaan. Junalla, bussilla, millä hyvänsä. Niitä odotellessa.

Saa sitten nähdä, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan. Kuten totesin, suunnitelmia on ja pitää vain yrittää toteuttaa niitä. Myöskin työasioiden suhteen pitää varmasti pyrkiä eteenpäin. Kuitenkin olen päättänyt, että jos vain suinkin voin, en täältä aio palata pysyvästi Suomeen aivan heti. Mutta se on vain suunnitelma. Ikinä ei voi sanoa mitään varmaa mistään asiasta. Sen verran on jo koettu.

Uusi kamera ja pari linssiä pitää saada. Ja jalusta ja ja ja... no, nää nyt on näitä. Mutta kyllä niiden hankkimisella on nyt aivan tarkoin harkittu lähtökohta. Sen näkee sitten, mitä tapahtuu. Pitää vain koettaa pyrkiä eteenpäin.

Ja jokin norjan kielen kirjakin pitää hankkia. Sanakirjan kanssa olen tässä tämän ajan sompaillut. Ei muuten, mutta tietyt monimutkaisemmat kieliopilliset asiat ovat vähän välillä hakusessa. Olen ollut laiska, myönnän. Koska perus jutustelu on onnistunut nykyiselläänkin ja sanasto nyt kertyy sitten, jos on kertyäkseen. Mutta kun kuitenkin tietty pohja on olemassa, pitäisi kyllä ihan tosissaan ottaa se askel, että hoitaisi tuon kielellisen hallinnan tyystin kuntoon. Mutta edelleen olen melkoisen tyytyväinen siihenkin, mitä olen tähän asti sillä rintamalla saavuttanut.

Mutta pakko on myöntää, että kun seison suomalaisen kaupan kassalla ja vastaan myyjälle äidinkielelläni ensi viikolla, on se aika mannaa. Kun sehän siinä on, että sitä on ehkä tottunut jo jotenkin siihen ajatukseen, että on käytännössä koko ajan hiukan varuillaan ja aivot raksuttavat. Siis jos vaikkapa päätät ryhtyä keskustelemaan jonkin paikallisen kanssa. Se ero jo englantiin on niin huomattava. Ei englanniksi tarvitse miettiä, mitä seuraavaksi sanoo.

No ei nykyään norjaksikaan mitään perusasioita, mutta jos vähänkään mennään monimutkaisemmalle puolelle, stressitaso taatusti nousee. On ollut melko avartavaa, kun joskus töissä olet itseksesi pohdiskellut asioita suomeksi, pienen hetken kuluttua joutunut yht'äkkiä sumplimaan kalalaatikkojen järjestelyä norjaksi ja siinä oikealla sivusilmällä norjaa osaamaton duunari kyselee taukojärjestelyistä englanniksi ja yrität siinä hallita ajatuksiasi yhtäaikaa ja vastata kaikille järkevästi.

Kerran pistin merkille, että puhuin töissä ensin norjaa ja sitten suomea. Jonka jälkeen puhuin englantia ja sen perään uudestaan norjaa. Ja tämä prosessi tapahtui minuutin aikana. Varmasti lingvisteille ei ole mikään ongelma, mutta pitäähän Panulla olla hei omat sankarimomenttinsa, joita muistella ja joista saada voimia tulevaa varten. Nerot erikseen.

Mutta enemmän se silti on vieläkin kuullun ymmärtäminen kuin itsensä ilmaisu, mikä on oikeasti vaikeaa. Toisaalta sehän on vain hyvästä. Koulu antoi kieliopilliset perusteet, joita ilman ei voisi selvitä. Se on vähän kuin annettaisiin sokkeli, jonka päälle sitten rakennetaan koko talo. Tässä tapauksessa se vain on jotakuinkin niin, että jos englanniksi voi tyystin ajattelematta vääntää linnan tai vaikka koko pentagonin, niin norjan puolelta voi miettiä sitä punaista tupaa, jos vain stressitaso kestää. Ja sehän kestää!

Pitää nimittäin antaa arvo niille ihmisille, joiden kanssa puhun. Koska ainakaan kukaan ei päin naamaa naura, vaikka jotain kämmäisinkin. Koska jos puhuu Suomeksi paljon ja nopeasti, ei luonto anna periksi, vaikka väännettäisiin siansaksaa. Taipuu se kieli tai ei taivu. Ja jokainenhan tietää, mitä tapahtuu asioille, mitkä eivät taivu.

Ikkunnoissa vinkuu ja ulkona on tänään tullut rakeita tuon tuosta. Itsenäisyyspäivä on lauantaina ja sitäkin pitäisi juhlistaa jollain tapaa. Ja sitten jo lähdetäänkin pikkuhiljaa kohti Lappeenrantaa, eteläistä Suomea, joulukuussa.

Aurinkolomalle.