Painelin laskuveden paljastamalle rantsulle kivikkoon ja parikin tyyppiä tuli kyselemään, että mitä teen, mutta kai ne ymmärsivät melko nopeasti, kun putki oli monopodin päällä kiinni. Tietysti sitten kyselivät kaikenlaista ja vastailin mielelläni, koska hyvähän se on yrittää selvitä natiivien kielellä.
Sisko käytti meikäläistä keskustelemassa työpaikasta kesäksi ja ainakin firman henkilöstöpäällikkö oli asiallinen ja mielestäni vähintäänkin hyvässä hengessä halusi jutella. Pyysi nykyisen työpaikkani lähimmän esimiehen nimen, jotta voi ottaa yhteyttä ja kertoi, että voisin käydä suorittamassa paikallisen trukkikortin. Joka sitten onkin keväällä agendalla. Se kaiketi helpottaisi työnhakua, koska moisen kanssa ilmeisesti paikalliset vakuutukset ovat suopeampia, jos jotain sattuisi.
Ja iltapäivästä sitten paukutin satamassa lisää kuvia. Olohan oli miltei kuin karkkikaupassa. Pehmeää valoa oli mielin määrin ja hyviä vastavalopaikkoja vaikka millä mitalla. Ehkä mies oli vähän ruosteessa, kun hutikuteja tuli paljon. Mutta puolustukseksi on todettava, että nuo servokuvaukset linnuista ovat olleet viimeisen vuoden aikana melko vähissä, jos nyt ei viime kesäisiä haarapääskyjä lasketa. Muutama onnistunutkin otos sieltä kaiketi irtosi.
Mutta nehän olivat ne kaksi asiaa, miksi tänne tulin: työ ja valokuvat! Olen iloinen, että niitä molempia pääsen toteuttamaan.
Ja ennen kuin tulee satinkutia, on todettava perään se tosiasia, että rakas siskoni on ollut täällä viimeiset 16 vuotta. Ja se on tietysti iso asia ollut aina. Ja nyt siis, vaikka täällä sikäli yritänkin elää omaa elämääni, pääsen siskoa näkemään tuon tuosta, mikä on ollut käytännössä koko aikuiselämäni ajan vain kesän parin viikon hetki. Nyt se on ainakin vähän enemmän!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti